Lonkan takaa painetta. Kävely tuntuu kuin kävelis jarrut päällä ja vetäis kivirekeä perässä.
Paikallaan seistessä puutuu jalat ja pian koko kroppa.
Istuessa edelleen samat ko edellä. Maatessa vähän aikaa hyvä, paitsi jos unohtu asentaa tyyny haarokkeeseen vetää suonta jostain perse-polvi-akselilta ja edelleen olotila: fittig.
Alkkareitten, sukkien, kenkien tai minkään alhaalta otettavan tai laitettavan toimittaminen tuntuu paskalta.
Lakanoita vaihtaessa puutu tänään kädet ja sit alko tuntua että koko pää puutuu ja tajunta himmenee.
Reisissä nipistelee ja kuumottaa saatananmoinen maantiekartasto ja topografiat on kohallaa ko suonet pulpsahtelee. Mustelmia milloin missäkin kohtaa koristamassa ihanuutta.
Henki ei kulje kunnolla: sitä ei saa vedettyä loppuun asti vaan on kuin haukkos kalana kuivalla maalla.
Ajatus ei kestä oikeen missään kunnolla.
Nenässä on alkanut haista bukla ja vanha maito paidan etumuksessa. Hinkit herää. Enpä muistanu.
Verta pakkautuu joka paikkaan. Aamulla noustessa tuntuu että haarukassa on rottelo täynnä.
Ja aiheeseen liittyen: joka-aamuinen kuravelli juoksuttaa kyllä näinkin kankean sotanorsun livakasti asialle. Ja saman tekee rakko yöllä useampaan otteeseen. Ainoa asia mikä pienenee raskauden aikana on ilmeisesti rakko (ja pinna). Kaikki muu suurenee. Varpaat on mm. turvonnu järkyttäväksi Lemin punasiksi (aikasemmin ne ei ollu niin punaset mut silti perunat). Ja kaikkihan tässä turpoo.

Tässä vain pieni osa vaivoista kauniisti kuvailtuna.
Likaisimmat yksityiskohdat jätetään verhon taakse paljastamatta.

Missä se odottamisen onni ja vaaleanpunaiset unelmoinnit pikkuruusunnupusta viipyy.
Kauanko sitä saakelin ruttuturpaa joutuu vielä odottelemaan!!!

"Raskaus ei ole sairaus. Myönteinen elämänasenne on kauneutta ja se viehättää."