Jotenkin miusta tuntuu, että nyt kun sain vähän aikaa kirjottaa ja kirjotan perhanan moisen litanian niin aivan varmasti yhteys katkeaa kun oon tallentamassa ja kaikki tekstin naputtelu meni hukkaan. Koittas muistaa kopioida loppuviimeeks (kauhea sananparsi, jota käytti avomieheni pohojalaanen serkku toissa kesänä) koko juttu ja kattoo sit mitä tapahtuu.

Niin... käytiin tuossa lähikaupassa - hela familjen - ostoksilla,
kun ei pelkällä valolla elä (vaikka biorytmiekosekohihhulit ehkä muuta väittää)
ja kun oltiin ilman rattaita liikenteessä niin annettiin Mimzylle
ensimmäistä kertaa sellaiset kivat pienet ostoskärrit joita saapi työnnellä ihan isse omal kohallaa. Ja sinnehän sitten alettiin lappaa tavaraa niiko isompiinkin kärreihin. Jouduttiin ehkä hieman suodattamaan kulutusvirtaa, jota neiti hamstrasi sinne.
Saatiin kierrettyä pikkupulju suht kivuttomasti läpi - ainoastaan puutarha-autonrassaus-lelu-kodinhoito-osastolta tarttui uusi, jo omistuksessa oleva väline, jota käytetään hiekkalaatikolla kakkujen teossa, mutta hinnaltaan edukas viiden kymmenen sentin bibyy, eli kansan kielellä lapio. Ehaninta eli sosionomi voisi sanoa jopa että "haasteellisinta" tässä episodissa oli ja tuli olemaan kärrien tyhjentäminen kassalle.... Eieieieieieiiiii. Omistussuhde oli niin voimakas, että ei niitä voi muille antaa!!! Eieieieieieiiii! Keittojuurespussista pidettiin viimeiseen asti kiinni, ja kissanruokapakettia et ota ainakaan! Kärrit piiloon! Palaan takaisin kauppaan! Silmät palaa.

Jee. Helppo nakki. Sillä aikaa kun toinen henkipalvelijoista täyttää kasseja ja toinen maksaa ostoksia, käyttää pomppiskaja tilaisuuden hyväksi huomatessaan karkkihyllyn, josta joku angstinen teini kävi juuri noutamassa 87 sentin karamellin ja nillittää siitä jo kassalla kun "tos oli et viiskyt senttii", että sieltä löytyy niitä samoja MUUUUUUUMI-tikkareita, joita oon saanu Vatan Kebabin sedältä ja ne on ollu aina tosi kivoja. Niitä kaks messiin ja äkkii juoksee ulko-ovelle. Viis noista kahdesta. Tämän nokkelan taskuvarkaan liikehdinnät kuitenkin huomattiin ja iskä etsii kassalle sopivat viivakoodit ja maksaa tikkarit muista ostoksista erikseen.

Siinä sitten tulee kassaneidin kanssa puhetta siitä, että tytön tahto on hänelläkin voimakkaampi kuin pojalla on ollut. Hänellä siis on samanikäinen tytär kuin meillä, ja tällä vuotta vanhempi isoveli, jonka tahto siis on selkesti helpommin taivuteltavissa.

SIIS vaikkei nyt tarvii ruveta mitään femakkolässytystä alkaa vetää kehiin,
mutta saattaneeko pitää paikkansa että NAISEN TAHTO ois jotenkin rautaisempi kuin sukupuolisella vastavastineellaan.

Tutustukaamme tämän lajin tutkimuksiin ja tiedejulkaisuihin vaikka seuraavassa elämässä tai paremmalla ajalla, mutta näin nopeasti ajateltuna: Oikein Järkeen käypää.

Tästä, tai ainakin naisena olemisen viisaudesta ja jopa miehen tahdosta olla nainen, todistaa eräskin Helsingintien varrella tapaamani 50-vuotias ponihäntäpoika, punainen hiusväripaketti takaritsillä, ihastellessaan tisujani ja pimppaani ja keskustelun siirtyessä ulkoisesta sisäisempään viisauteen. Hän, avioliiton kokeneena, kahden lapsen isänä, useita ehkä satoja naisia kokeneena, halusi viimeiseen soluunsa asti vaihtaa sukupuoltaan miehestä naiseksi. TISMALLEEN, TOSISSAAN, KOKONAAN. Mitä siihen ois sanonut. Minä taas tein toissa iltana Helsingin Sanomien sivuilla testin, joka määritteli minut 68-prosenttisesti mieheksi ja 32-prosenttisesti naiseksi.

Meidän taloudessa siis elää mies ja mies + lapsi ja kissa.

Tänään Sisäinen minäni, joka siis on ilmeisesti mies, häikäistyi äitiyspakkauksen sisällöstä,
kun nehän oli kaikki jollekin Hemmetin Pienelle Lapselle. Siis what!? Tässäkö tää oli,
parit potkuhousut ja norsukuvioita pussilakanassa. Luuleks joku et miulle on tulossa vauva?

Kajahti siis sekin sitten enempi tajuntaan että ilmeisesti Kyllä.

P.S. Robinsonin mehu on paskea. Ostin sitäkin tänään ensimmäistä kertaa. Joku siinä maistuu todella aspartaamilta tai muulta makeutusaineelta. En tiedä onko se glukoosi-fruktoosisiirappi, sitruunahappo, antosyaani, kaliumsorbaatti vai natriummetabisulfiitti mikä sen tekee, mutta pettymys mikä pettymys.

Nyt kopioinnin kautta tallennus ja julkaisu.

Tässä muuten hyvin kiteytetty sitaattiin, miltä miusta useimmiten tuntuu kun pitäisi saada jotain kirjailtua:

Kirjoittaminen on perin epäterveellistä puuhaa. Se ei ole hauskaa, se vanhentaa, sitä alkaa vihata, koko ruumis myrkyttyy, se köyhdyttää henkisesti. Sitä istuu vain tuolissaan maha kireällä ja yrittää puristaa sanoja esiin.

Norman Mailer